Pitkäsaaren Enni

Pitkäsaaren Enni, FIN KVA, FIN MVA & S MVA, PMV-05

FIN 27309/01A

Enni on Pitkäsaaren Aimeen ensimmäisestä pentueesta ja jatkaa nyt emonsa ja isoäitinsä jalanjälkiä kulkien. Siitä osoituksena myös Enni sai Junkkarissa 2002 NUO1 ja sillä irtosi paikka loppukilpailuun.

Enni on erittäin riistaverinen koira ja sen haku on ihastuttanut muitakin kuin kotiväkeä. Laaja, joutuisa haku ja räväkkä avanssi ovatkin Ennin tavaramerkit. Valitettavasti tulisuus on jonkin verran koitunut myös Ennin kohtaloksi kokeissa, nimittäin paukkunoutokaan ei ole Ennille vieras juttu riistatyön päätteeksi. Luontainen tiedotus on periytynyt myös Ennille. Tästä näyttönä on Ennin saama Suomen käyttövalio (FIN KVA) arvonimi Kuusamosta syksyltä 2007 ja koska koe oli kansainvälinen koe, niin Enni sai myös CACIT:n. Riistakoirakilpailussa vuonna 2006 Enni oli kolmas. Näyttelyissä on myös tullut menestystä ja Enni on Suomen ja Ruotsin muotovalio sekä Pohjoismaiden Voittaja 2005 (PMV-05). Pienpedoille Enni ei yleensä anna armoa ja periksi se ei anna koskaan.

Ennillä on kaksi pentuetta. Pitkäsaaren I- ja K-pentueet.

I-pentueessa on koiria palkittu seuraavasti: Into on Suomen muotovalio, Junkkarin 2. vuonna 2006 ja LadiesTrial voittaja vuonna 2006. Tällä hetkellä Into kilpailee voittajaluokassa ja paras tulos on VOI2. Intolla on jälkeläisiä sekä Ruotsissa että Suomessa. Iisa on Suomen ja Ruotsin muotovalio ja sai koetuloksen VOI2 syksyllä 2008. Samana syksynä Iisa voitti saksanseisojakerhon voittajaluokan koirille tarkoitetun Eskon Puumerkki -kilpailun. Iko nousi voittajaluokkaan Kuusamon metsäkokeesta syksyllä 2008, ja starttasi loppukaudesta voittajaluokassa tuloksinaan VOI2 ja VOI3. Indin ja Inkan parhaat koetulokset toistaiseksi ovat AVO2. 

Ennillä on Saksanseisojakerhon myöntämä hopeinen käyttöjalostuspalkinto syksyltä 2008.

K-pentue syntyi maaliskuussa 2007. Pennuista Kapu ja Koda on palkittu kokeissa NUO1 sekä Konsta NUO2. Kapulla on näyttelyistä saatuna myös kaksi sertiä.

M-pentue syntyi huhtikuussa 2009, ja siitä jätetään myös itselle uusi metsästyskaveri. Lue lisää yhdistelmästä täältä.